lauantai 17. lokakuuta 2015

Lammaskorma

Hyvää lammaslokakuuta! Kotimaisen lampaan- tai karitsanlihan paras sesonki ei ole suinkaan pääsiäisenä vaan syksyisin, syys-loka-marraskuussa. Uuhet karitsoivat yleisimmin keväisin, juuri pääsiäisen aikaan, ja keväällä syntyneet karitsat teurastetaankin perinteisesti parhaillaan kuluvina syyskuukausina. Vaikka osa kansasta viettääkin siis tällä hetkellä lihatonta lokakuuta, kannattaisi lammasostoksille suunnata juuri nyt. Karitsanlihaa voi ostaa vaikka pakkaseen tulevan talven sekä kevään varalle.

Minä hauduttelin tänään lauantaipäivän ratoksi kotimaisesta karitsanlihasta valmistettua intialaishenkistä lammaskormaa. Korma on ruokalaji, jossa lihaa (tai kasviksia) haudutetaan kaikessa rauhassa jogurtista, kermasta sekä manteli- tai pähkinäpohjaisesta tahnasta valmistetussa mausteisessa kastikkeessa. Valmistamani korma ei ollut kovinkaan tulista, mutta mausteisuutta siinä oli silti yllin kyllin. Ruokaan voi hyvin käyttää myös karitsan halvempia lihaosia, jotka mureutuvat ja maustuvat kyllä pitkän haudutusajan aikana. Lopputulos ei maistunut muuten yhtään villasukalle. Tarjosin korman kaverina intialaisin maustein maustettua riisiä, naan-leipää sekä linssidhalia. Ateriahetkestä on jo tunteja, mutta maha on vieläkin aivan täynnä.


Ainekset (4:lle)
  • ~1 kg karitsan paistia tai muuta karitsanlihaa
  • 2 rkl gheetä / kirkastettua voita
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1,5-2 tl suolaa
  • 2 kokonaista kardemumman palkoa
  • 3 mausteneilikkaa
  • 1 kanelitanko
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • 1 tl jauhettua juustokuminaa
  • 0,5 tl kurkumaa
  • hieman mustapippuria myllystä
  • 1 tl tomaattipyreetä
  • 1,5 dl luonnonjogurttia
  • 1 dl vettä
  • 0,5 dl kuohukermaa
  • hieman sitruunamehua
  • Viimeistelyyn: hieman tuoretta minttua tai korianteria

Maustetahna
  • 2-3 vihreää chilipalkoa
  • 2-3 cm:n pätkä tuoretta inkivääriä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 100 g mantelijauhetta
  • 1 dl vettä

Valmista maustetahna. Poista chilipaloista siemenet ja hienonna chilit. Kuori ja hienonna myös inkivääri sekä valkosipulinkynnet. Yhdistä maustetahnan ainekset ja aja tahna tasaiseksi esimerkiksi sauvasekoittimella.

Pilko karitsanliha sopivan ronskin kokoisiksi palasiksi. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuumenna kirkastettu voi isossa kasaripannussa tai padassa ja ruskista lihat rasvassa. Mausta karitsapalat suolalla ja nosta ne hetkeksi sivuun odottamaan. 

Lisää pannulle kardemummat, neilikat, kanelitanko, korianterinsiemenet, juustokumina, kurkuma sekä mustapippuri ja paahda mausteita keskilämmöllä noin minuutin ajan. Lisää pannulle tämän jälkeen tomaattipyree, sipuli- sekä valkosipulisilppu ja jatka kuullottamista noin 3-4 minuutin ajan. Kaada pannulle seuraavaksi valmistamasi maustetahna, luonnonjogurtti, karitsanpalat sekä hieman vettä. Sekoita ja anna korman hautua kannen alla miedolla lämmöllä 2-3 tuntia, kunnes liha on hyvin mureaa. Maistele välillä ja lisää mausteita tarvittaessa.

Lisää korman joukkoon valmistuksen loppuvaiheessa kuohukerma sekä hieman sitruunamehua ja hauduta vielä noin 5-10 minuuttia. Viimeistele annos tuoreilla hienonnetuilla mintun- tai korianterinlehdillä.


Reseptin alkuperä: Ohje on täältä löytyneen lammaskormaohjeen hieman muunneltu versio.

10 kommenttia:

  1. Ihanat mausteet! <3 Ei ole intialaisen keittiön voittanutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialainen ruoka ja mausteet ovat kyllä herkullisia, ja sopivat kyllä mukavasti näin syksyyn.

      Poista
  2. Samaa mieltä! Intialainen on niin parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Intialaiset soosit ovat kyllä maukkaita, pitäisi kokata näitä useamminkin.

      Poista
  3. Lammas mielessäni läksin minäkin eilen kauppaan, mutta pahasti petyin. Mikä siinä on, ettei sitä ole saatavilla nyt sesonkiaikana??? Jos olisin nähnyt kauppiaan eilen, niin olisin tivannut asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulu a la carte (2012)-kirjasta: "Lampaanliha on Oulun alueella lähiruokaa. Lampaan kasvattajia on runsaasti, mutta kysyntää kotimaiselle laadukkaalle lampaanlihalle on tarjontaa enemmän." Ilmeisesti niin paljon enemmän, ettei lihaa riitä kauppoihin asti!? Ei vaan ihan oikeasti, en muista koskaan nähneeni lähialueella (edes kotimaassa) tuotettua lampaanlihaa oululaisten ruokakauppojen hyllyillä (muutamaa pääsiäisenä myytävää lampaanviulua tai satunnaista jauhelihapakettia lukuunottamatta). Lampaanliha pitää näköjään osata ostaa suoraan tuottajilta tai ruokapiirien/vastaavien kautta, esim. REKO:sta on viimeaikoina saanut tilattua puolikkaita karitsoita. Asian tivaaminen on käynyt itselläkin mielessä, pitäisi varmaan aukaista oikeasti suunsa kauppareissulla.

      Poista
  4. Ai niin, sekin piti tässä sanoa, että lammaskorma näyttää aivan ihanalta, mutta kiihtymyksissäni sen unohdin kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Heh, itse tulistun tästä aiheesta aivan samaan malliin. :D

      Poista
  5. Herkullinen sesonkikorma ja kaunis tarjoiluastia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lautanen on matkamuisto jostain Etelä-Euroopan reissulta, mutta minusta se sopii hyvin myös intialaisen ruoan tarjoiluastiaksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...