keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Raparperisiirappi

Keittelin tänään pienen annoksen raparperisiirappia vaniljajäätelön kastikkeeksi. Aiemmin olen yleensä lisännyt raparperimehuihin, -hilloihin ja -siirappeihin hieman punaisia marjoja tuomaan lisäväriä. Tänään yritin saada siirappiin oikein punaisen värin valitsemalla raparperipenkistä mahdollisimman punaisia raparperinvarsia. Väristä tulikin punertava mutta kuitenkin hieman haalea. Kaunis ja herkkä väri sekin oli, mutta halusin kuitenkin saavuttaa hitusen kirkkaamman punaisen värin, jotta siirappi erottuisi paremmin jäätelöannoksesta. Päädyinkin lopulta turvautumaan vanhoihin konsteihin ja lisäämään siirapin joukkoon keittovaiheessa vielä muutaman mansikan.


Ainekset (~1-1,5 dl valmista siirappia)
  • ~3-4 dl raparperiä palasina
  • 1,5 dl vettä
  • 2 dl sokeria
  • (1 pieni timajaminoksa)
  • (3-4 mansikkaa) 

Puhdista raparperit ja pilko ne pieniksi palasiksi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä seosta noin 15-20 minuuttia, kunnes se paksuuntuu siirapiksi. Anna siirapin hieman jäähtyä ja siivilöi se pieneen purkkiin tai pulloon.


Reseptin alkuperä: Ei mitään erityistä lähdettä, mittasuhteet meni vähän fiilispohjalta. Raparperisiirapin ohjeita näyttää löytyvän useita eri ruokablogeista ja -sivustoilta. Timjaminoksan keksin lisätä täältä löytyneen ohjeen perusteella.

4 kommenttia:

  1. Minä tein viime kesänä karpalolla punastettua versiota ja se muuten säilyi hyvin talven yli jääkaappilämpötilassa, yksi pullollinen unohtui varaston jääkaappiin. Oli ilahdus huomata, että kerrankin joku säilömiseni onnistui :D

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva yllätys. :) Pitääpä itselläkin muistaa nuo karpalot, niitäkin voisi käyttää välillä.

    VastaaPoista
  3. Huikean väristä ja varmasti hyvää!

    VastaaPoista
  4. Kiitos luimupupu. :) Sain loppuviimein tosiaan mieleisen värin tuohon siirappiin, maistui kyllä hyvältä jätskin kanssa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...