keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Yrttigratinoidut kampasimpukat

Näin alkukesästä keittiöpuutarhoista ja yrttipenkeistä alkaa jo löytyä vaikka minkälaista satoa. Tässä reseptissä otetaan ilo irti tuoreista yrteistä ja sipuleista ja käytetään niitä maustamaan kivat pienet kampasimpukka-annokset. Olen tehnyt vähän vastaavia yrttigratinointeja aiemmin sinisimpukoille ja nyt päätin kokeilla vaihteeksi kampasimpukoita. Hyvin toimi näinkin, erityisesti hyvän valkoviinin kanssa.

Satuin muutama viikko löytämään kirpparilta kampasimpukan kuoria, joten päätin hyödyntää niitä annosten tarjoiluun. Olen nähnyt näitä kuoria myytävänä joskus jossain isommassa ruokakaupassakin. Kampasimpukka-annokset voi toki yhtä hyvin valmistaa myös pienille vadeille tai lautasille.


Ainekset (4:lle)
  • 300 g puhdistettuja kampasimpukoita
  • 5-6 rkl oliiviöljyä
  • 2 salottisipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • pieni pätkä tuoretta inkivääriä
  • 1 dl tuoreita yrttejä hienonnettuna (persiljaa, kirveliä, basilikaa ja ruohosipulia)
  • 2 tl sitruunamehua
  • 1 viipale maalaisleipää
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä

Leikkaa kampasimpukat pitkittäin 2-3 osaan, eli noin 0,5-1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Mausta siivut kevyesti suolalla ja pippurilla.

Laita suurin osa oliiviöljystä pieneen kulhoon. Kuori ja hienonna sipulit ja sekoita ne öljyn joukkoon. Kuori ja murskaa joukkoon myös valkosipulinkynnet. Raasta inkivääriä ja purista raasteesta sipulikulhoon noin 0,5-1 teelusikallista mehua. Lisää sipuleiden joukkoon vielä hienonnetut yrtit sekä puristettu sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita.

Lado kampasimpukanviipaleet limittäin tarjoiluastioihin ja ripottele viipaleiden väliin ja päälle sipuli-yrttisekoitusta. Murustele leipä, pyöräytä leivänmurut pienessä määrässä oliiviöljyä ja ripottele muruset kampasimpukka-annosten päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia.


Reseptin alkuperä: Muokattu versio ranskalaisen "Règal" (No 58, 2014) - ruokalehden reseptistä.

Gluteenittoman tai vähähiilihydraattisen version saa helposti jättämällä leivän kokonaan pois tai korvaamalla sen paremmin ruokavalioon sopivalla leivällä taikka vaikka juustoraasteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...