perjantai 20. kesäkuuta 2014

Romanovin mansikat

Tuoreet mansikat ovat herkullisia ihan sellaisenaan, ja senpä vuoksi niistä saa pienellä vaivalla herkullisia kesäjälkiruokia. Tässäpä juhannuksen kunniaksi cityjuhannuksen mökkijälkkäri.

Oikein mukavaa, maukasta ja leppoisaa juhannusta!


Ainekset (reilut annokset 2:lle)
  • 250 g tuoreita mansikoita
  • 4 cl Cointreau-, Grand marnier- tai kirsikkalikööriä (alkoholittomaan versioon appelsiinimehua)
  • 2 rkl sokeria
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • 0,25 vaniljatanko
  • ~50 g tummaa suklaata

Poista mansikoista kannat ja pilko ne muutamaan osaan. Laita mansikat kulhoon ja lisää likööri sekä sokeri. Sekoita ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli.

Laita kerma kulhoon ja lisää joukkoon vaniljatangosta raaputetut siemenet. Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon noin puolet mansikoista. Jaa suurin osa lopuista mansikoista annosmaljoihin ja pursota tai lusikoi mansikoiden päälle kermaa niin, että annosastiat täyttyvät. Rouhi annosten päälle tummaa suklaata (vaihtoehtoisesti koristeena voi käyttää esimerkiksi suklaalla pinnoitettuja ruusunlehtiä taikka suklaanappeja) ja koristele lopuilla mansikoilla. Anna annosten jäähtyä vielä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.



Reseptin alkuperä: "Le Cordon Bleu kotikokki: Kesäruoat"-kirja + omat pienet muokkaukset.

2 kommenttia:

  1. Olipa taas herkku minun makuuni... :) Ihanan näköiset annokset jälleen kerran!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ssiiri. :) Tuli ainakin reilun kokoiset annokset juhannuksen kunniaksi. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...