maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kelluvat saaret

Tein tänään jälkiruoaksi ranskalaista klassikkoa, "kelluvia saaria", eli annosta jossa maidossa kypsennetyt kuohkeat marenkipallot kelluvat vaniljalla tai sitrushedelmillä maustetussa kastikkeessa (päädyin itse tänään näistä vaihtoehdoista vaniljakastikkeeseen). Tuoreilla marjoilla koristeltuna tämä on oikea kesäjälkkäri, makea ja kepeä.


Ainekset (4:lle)

Vaniljakastike

  • 6 kananmunan keltuaista
  • 100 g (~1,25 dl) sokeria
  • 2,5 dl maitoa
  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 0,5 vaniljatanko

Marengit 

  • 4 kananmunan valkuaista
  • pieni ripaus suolaa
  • 80 g (~1 dl) sokeria 
  • Keittämiseen: 4 dl maitoa
Lisäksi
  • Esimerkiksi tuoreita marjoja, karamellikastiketta tai siirappia, rouhittuja pähkinöitä tai manteleita jne. Itse koristelin annokset tällä kertaa raparperisiirapilla, hasselpähkinöillä sekä tuoreilla mansikoilla.

Erottele kananmunista keltuaiset (6 kappaletta) ja valkuaiset (4 kappaletta) erillisiin kulhoihin. Huolehdi, ettei erityisesti valkuaisten joukkoon eksy keltuaista, epäpuhtauksia tai nestettä, muuten valkuaiset eivät vaahtoudu kunnolla.

Valmista vaniljakastike. Mittaa maito ja kerma kattilaan ja halkaise joukkoon puolikas vaniljatanko. Anna seoksen kiehahtaa. Sekoita kananmunan keltuaiset ja sokeri keskenään kevyesti. Lisää kuuma maitokermaseos keltuaisten joukkoon ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja kypsennä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen 82-asteiseksi, eli kunnes kastike on paksuuntunut mutta ei vielä kiehu. Jos kastiketta kypsentää liian pitkään, keltuaiset pääsevät kokkeloitumaan ja kastikkeesta ei tule tasaisen pehmeää (tämä on itse tullut joskus testattua). Poista vaniljatanko, kaada kastike erilliseen astiaan ja jäähdytä kunnolla. Säilytä kastike jääkaapissa.

Kuumenna maito kuumaksi, muttei kiehuvaksi. Valmista marengit. Tällä ohjeella marenkeja valmistuu hieman neljää annosta enemmän, mutta ainahan on hyvä varautua muutamalla harjoituskappaleella... Lisää valkuaisten joukkoon pieni ripaus suolaa ja vatkaa valkuaisia voimakkaasti, kunnes niistä alkaa muodostua pehmeitä huippuja. Lisää valkuaisten joukkoon vähitellen sokeri ja vatkaa, kunnes saat kovaa vaahtoa. Muotoile marengista kahdella lusikalla munanmuotoisia palloja ja nosta ne kypsymään suoraan kuumaan maitoon. Kypsennä marenkeja pienissä erissä minuutin ajan, käännä pallot ja anna niiden kypsyä myös toiselta puolelta noin minuutin verran. Älä kypsennä liikaa, tai marengeista tulee hieman munakkaan makuisia (tämäkin on kokeiltu). Nosta marengit reikäkauhalla ritilän päälle valumaan.

Jaa vaniljakastike lautasille ja asettele päälle marenkisaari tai pari. Koristele annokset haluamallasi tavalla ja tarjoile heti tai säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.



Reseptin alkuperä: Alunperin ohje on Hans Välimäen "Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan"-kirjasta, mutta olen ottanut vaikutteita myös Jouni Törmäsen "Chez Jouni"-kirjan ohjeesta.

5 kommenttia:

  1. Yksi bistrojälkkäreiden suurista klassikoista! Annokset saattavat olla todella suuria, itse en ole koskaan tilannut mutta olen nähnyt muiden syövän kelluvia saaria.

    VastaaPoista
  2. Noihan näyttää hyviltä, kade! Me on onnistuttu tuottamaan vain munakkaan makuisia tai lättänäksi läsähtäneitä saaria - omituisen sivumaun saaneen crème anglaisen kera tarjottuna :)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista luimupupu ja Paula. :)

    @luimupupu: Pitäisi itselläkin joskus toteuttaa ruokareissu Ranskaan, pääsisi maistamaan näitäkin autenttisena (olen toistaiseksi joutunut tyytymään ihan kotikutoisiin versioihin).

    @Paula: Minullakin ensimmäisistä saarista tuli munakkaanmakuisia, kun keitin niitä varmuuden varalta liian pitkään. ;) Onneksi sitten loput onnistui paremmin.

    VastaaPoista
  4. Mun toinen lempijälkkäri creme bruleen ohella! Ihanaa! Minä tykkään erityisesti appelsiinivivahteisesta vaniljakastikkeesta. Missään ravintolassa Suomessa en vain ole törmännyt listalla näihin. Ottaisin, jos olisi tarjolla.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin tämä ruokalaji on kyllä korkealla jälkkärirankinglistalla. :) Minä en ole kokeillut appelsiinia koskaan tuossa kastikeessa, mutta uskon sen kyllä toimivan tosi hyvin, täytyypäs testailla sitäkin. Pitäisi kirjoittaa vetoomus kotimaan (ja erityisesti Oulun) ravintoloihin, että ottaisivat tämän valikoimiinsa ainakin kokeilumielessä. Onneksi kotiravintolassa näitä on aina tarpeen tullen tarjolla. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...