sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lohitäytteiset riisipaperikääryleet

Pääsiäisen ähkymättöjen jälkeen mieleni on kuluneen viikon aikana halajannut hieman kevyempää ruokaa, erityisesti kalaa ja kasviksia. Ajauduinkin eräänä iltana rullailemaan pitkästä aikaa vietnamilaishenkisiä riisipaperiin kiedottuja kääryleitä, joiden sisään sujahti tällä kertaa kylmäsavulohta sekä kasviksia. Helppotekoisten kääryleiden väsäämisessä ei kauaa nokka tuhise, pienen kasvisten pilkkomisen jälkeen rullat valmistuvat nopeasti ja vaivattomasti. Makunsa puolesta nämä yksinkertaiset lohikääryleet eivät ole mitenkään erityisen eksoottisia; ne maistuvat ainesosalistansa mukaisesti kylmäsavulohelta ja kasviksilta. Monipuolisemman makuelämyksen turvaamiseksi rullien kaverina kannattaakin tarjota jotain maistuvaa dippikastiketta. Itse dippailin rulliani ihan soijakastikkeeseen sekä makeaan chilikastikkeeseen, mutta kävisipä kääryleiden kaveriksi mainiosti myös vaikkapa japanilaishenkinen lime-ponzukastike tai vietnamilainen nước mắm pha -kastike.


Ainekset (16 pientä käärylettä)
  • 2 isoa porkkanaa
  • 1 kurkku
  • 1 avokado
  • 1 purkki tuoretta korianteria
  • 250 g kylmäsavulohta siivutettuna
  • 8 riisipaperiarkkia
  • Pinnalle: chia-siemeniä tai mustia seesaminsiemeniä, hieman tuoreita korianterin- ja/tai mintunlehtiä

Kuori porkkanat. Puolita kurkku pitkittäin ja kaavi pois sen sisältämät siemenet. Leikkaa porkkanat sekä kurkku ohuiksi pitkiksi suikaleiksi tai raasta ne erittäin karkeaksi raasteeksi (esimerkiksi mandoliiniraastimella). Poista avokadon siemen, kuori avokado ja siivuta sen hedelmäliha ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele korianterinlehdet.

Kokoa kääryleet yksitellen. Liota riisipaperiarkkia hetken aikaa vedessä niin, että se pehmenee hieman (älä liota turhan kauaa, tai arkki menee liian lötköksi). Nosta arkki tasaiselle pinnalle ja asettele sen keskelle ensin tasainen kerros siivutettua kylmäsavulohta. Nostele lohen pinnalle hieman korianteria, avokadoviipaleita, kurkkua sekä porkkanaa ja rullaa arkki tiiviiksi kääryleeksi. Kokoa samoin loput kääryleet, yhteensä 8 rullaa.

Leikkaa rullat puoliksi ja nostele ne tarjoiluastialle. Ripottele kääryleiden pinnalle hieman chia- tai seesaminsiemeniä sekä halutessasi koristeeksi muutamia yrtinlehtiä.

Tarjoile kääryleet soija-, chili- ja/tai jonkun muun mieleisen maustekastikkeen kera.


Reseptin alkuperä: "Donna Hay" (Dec/Jan 2016) -lehti.

12 kommenttia:

  1. Näistäpä tuli erityisen kauniita! Mitä mieltä olet, jaksoiko hyvin syödä, tarkoitan lähinnä, että lohta ei ollut liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Minä jaksoin kyllä syödä, mieli kun teki kalaa. No ei kyllä ihan noita 16 rullaa tullut syötyä yksinään. :D Onhan tuota lohta suhteellisen paljon kasviksiin nähden, voisi sitä varmasti myös laittaa hieman vähemmänkin (tai vastaavasti lisätä kasvisten määrää).

      Poista
  2. Älyttömän kauniin näköisiä! :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita kääröjä! Omistani ei tullut läheskään näin nättejä mutta onpahan hyvä syy tehdä uudelleen lähipäivinä. Tein kääröt katkaravuilla mutta täytyy testata myös tuota lohta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Katkaravut ovat kyllä tosi hyvä täyte. Minä jätin näistä rullista nyt suosiolla päät taittelematta, jotta rullista tuli tasaisempia (joskin syöntivaiheessa rullan päästä saattaa tällöin tippua ulos noita täytteitä). Yleensä olen taittanut kääryleiden rullausvaiheessa riisipaperin sivureunat kääryleiden sisään, jolloin ainakin itselläni lopputuloksesta tulee jotenkin "muhkuraisempi".

      Poista
  4. Kauniita! Minä en ole lohta näissä kääryleissä kokeillutkaan. Katkarapuja ja nyhtöpossua on pääasiassa ollut. Kaapissa olisi lättysiä, kun saisi vain tehtyä. Pitäisiköhän nostaa ne näkösälle, etteivät vaipuisi ihan unholaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullekin tämä oli ensimmäinen kerta lohirullien kanssa. Katkarapuja, kasviksia, ankkaa jne on tullut testailtua aiemmin. Siihen vaan työpöydälle arkkipaketti odottamaan niin pysyy mielessä. :D

      Poista
  5. Kiitos ihanasta ohjeesta. Ovat todella herkullisen näköisiä. Näitä täytyykin kokeilla. Toivottavasti onnistuvat yhtä kauniit kuin tekemäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Näiden maku ei tosiaan ole sellaisenaan mitenkään ihmeellinen (maistuu siltä miltä näyttää), ja ainakin itse kaipaan sopivaa dippikastiketta rullien seuraksi.

      Poista
  6. Näyttää erityisen hyville :) Taidan rullailla noita itselleni viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Nämä on simppeleitä kääryleitä, ihan nättejähän niistä kyllä tuli. Kannattaa tosiaan tehdä kylkeen joku kiva dippi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...