torstai 20. maaliskuuta 2014

Kevyt paprikakeitto

Huomasin eilen, että jääkaappiini oli unohtunut kasa paprikoita. Muuten jääkaapin antimet rajoittuvat lähinnä muutamaan tomaattiin sekä sipuliin, ja viime viikonlopulle ostamastani basilikapurkista pilkisti vielä muutama basilikanlehti. Päädyinkin valmistamaan näistä aineksista arki-illalliseksi kevyen keiton. Tässä keitossa minua viehättää maun lisäksi myös sen voimakas oranssinpunainen väri.



Ainekset (4:lle)
  • 4 punaista paprikaa
  • 2-3 tomaattia (tai vastaava määrä säilyketomaatteja)
  • 1 punasipuli
  • 2 salottisipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • ~2 rkl oliiviöljyä
  • mustapippuria myllystä
  • 5 dl kasvislientä
  • 1 aurinkokuivattu tomaatti
  • 1 rkl balsamietikkaa
  • 1 rkl kuivattua oreganoa
  • chilijauhetta maun mukaan
  • ripaus paahdettua paprikajauhetta
  • (1 rkl sokeria)
  • 1-2 rkl tuoretta basilikaa
  • suolaa

Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Pese paprikat, lohko ne puoliksi ja poista paprikoiden sisältä siemenet sekä valkoiset osat. Laita paprikat uuniritilälle ulkopuoli ylöspäin ja nosta ne paistumaan uunin ylätasolle grillivastuksen alle. Aseta uunin alemmalle tasolle leivinpelti tai jokin muu suoja paprikoista tippuvaa nestettä varten. Paahda paprikoita uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ne ovat kunnolla mustuneet. Laita paahtuneet paprikat kulhoon, peitä tiiviisti muovikelmulla ja anna vetäytyä noin 15 minuuttia. Laske uunin lämpötila tämän jälkeen noin 175-asteiseksi.

Pese ja pilko tuoreet tomaatit neljään osaan. Kuori ja pilko myös sipulit sekä valkosipulinkynnet ronskeiksi paloiksi. Pyöräytä kasvikset oliiviöljyssä, levitä ne uunipellille ja mausta vielä mustapippurilla. Paahda kasviksia 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.

Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi suurehkossa kattilassa. Poista paprikoista kuoret ja lisää ne liemen joukkoon. Laita kattilaan myös muut kasvikset, aurinkokuivattu tomaatti, etikka, kuivatut mausteet sekä halutessasi ripaus sokeria. Keittele keitosta hiljalleen vielä noin 15-20 minuuttia. Lisää keiton joukkoon vielä tuore basilika ja soseuta blenderissä tai sauvasekoitinta käyttäen. Maistele ja lisää suolaa sekä mustapippuria oman maun mukaan.

Keittoon voi lisätä halutessaan hieman kermaa makua pehmentämään, itse en tosin nähnyt tälle tarvetta. Tein tällä kertaa täysin vegaanin keiton, ja ripottelinkin keiton pinnalle hieman oliiviöljyä, tuoretta basilikaa sekä puolisoni sanoin linnunsiemeniä (= kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä). Keiton voisi hyvin tarjoilla myös esimerkiksi krutonkien ja/tai smetanan kera, myös esimerkiksi fetajuusto sopisi kivasti keiton joukkoon.


Reseptin alkuperä: Olen valmistanut samantapaista keittoa muutamia kertoja aiemminkin, joskus kerman kanssa ja joskus ilman. Ensimmäisiä kertoja varten taisin käyttää joko Maku-lehden tai jonkun kaupasta saatavan ilmaisjakelumainoksen ohjetta. Tässä nimenomaisessa keitossa hyödynsin myös "Suolaa & hunajaa"-blogista oppimaani vinkkiä paahtaa nuo tomaatit ja sipulit erikseen uunissa (aiemmin olen kuullottanut sipuleita kattilassa ennen kasvisliemen lämmittämistä ja lisännyt tomaatit keiton joukkoon ilman paahtamista).

2 kommenttia:

  1. Houkutteleva kattaus! Hyvä idea tuo tomaattienkin paahtaminen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Campasimpukka! :) Juu niin on, hoksin tuon tomaattien paahtamisen tosiaan aika vasta tuolta suolaa&hunajaa:n Jonnan postauksesta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...