sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Fetalevite

Mahdottoman helppo rustiikkinen fetalevite syntyy sekottamalla oliiviöljyä murennetun fetajuuston joukkoon ja lisäämällä joukkoon hieman raikkaita vihanneksia sekä mausteita. Nopeatekoinen levite on maalaisleivän kera tarjoiltuna kiva lisä vaikka keväiseen buffetpöytään.


Ainekset
  • 200 g fetajuustoa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • mustapippuria myllystä
  • (hieman chilihiutaleita)
  • 4 tomaattia
  • 1 kevätsipulinvarsi 
  • 2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Murenna fetajuusto kulhoon ja sekoita sen joukkoon suurin osa oliiviöljystä, oregano, mustapippuri sekä halutessasi hieman chilihiutaleita. Poista tomaateista siemenet ja kuutioi ne pieniksi palasiksi. Silppua myös kevätsipuli sekä persilja. Sirottele noin puolet tomaateista, kevätsipulista sekä persiljasta tarjoilulautaselle koristeeksi ja sekoita loput kasvikset fetan joukkoon. Lusikoi fetalevite lautaselle kasvispalasten päälle, valuta päälle loppu oliiviöljy ja tarjoile hyvän leivän lisukkeena.


Reseptin alkuperä: Ei mitään ihmeempää lähdettä.

3 kommenttia:

  1. Tuohan on erittäin hyvä idea! Sopii tosiaan varmasti hyvin buffet-pöytään.

    VastaaPoista
  2. @ulla: Fetaa ja öljyä, ei voi tulla pahaa. :)

    @Ruokasurffausta - Anna: Kiitos. :) Tuli mieleen, että tuohon voisi varmaan lorauttaa vielä tilkan sitruunamehua lisämausteeksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...