sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Lihafondue

Iloinen ruokailuhetki hyvässä seurassa ja höyryävän fonduepadan ääressä on oiva illanviettotapa, joka sopii mielestäni erityisen hyvin näin kevättalveen. Toivoisinkin fondueaterioiden suosion kasvavan entisestään viimeisen parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Yleinen tapa lienee valmistaa lihaisa ja ruokaisa fondue öljyssä, mutta itse  olen ihastunut mausteiseen ja vahvaan lihaliemipohjaiseen fondueliemeen. Olennainen osa fondue-elämystä on kypsennettyjen suupalojen dippailu maukkaissa dippikastikkeissa, joita onkin hyvä varata pöytään muutamanlaista eri sorttia. Jokin siinä tikulla syömisessä vaan kiehtoo.


Ainekset

Fonduepataan:
  • lihaliemipohjaista fonduelientä tai öljyä (ks ohjeita alla)

Fondueliemessä kypsennettäväksi (esimerkiksi):
  • Lihaa: naudan ja/tai karitsan fileetä
  • Kasviksia: paprikaa, kukkakaalia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, herkkusieniä

Dippikastikkeita (esimerkiksi):

Valmistele fonduetarjottavat pilkkomalla ensin lihat sekä kasvikset pieniksi suupalan kokoisiksi paloiksi ja valmistamalla muutama mieluinen dippikastike. Esimaustan lihapalat yleensä kevyesti suolalla sekä mustapippurilla niiden pilkkomisen jälkeen. Voit valmistella tarjottavat jo vaikka edellisenä päivänä ja säilyttää niitä jääkaapissa talouskelmulla peitettynä fonduehetkeen saakka.

Valmista fondueliemi alla olevien ohjeiden mukaisesti. 

Kata jokaiselle fondueseurueen jäsenelle pari fonduehaarukkaa sekä pieni lautanen, nosta liha- ja kasvispalat, dippikastikkeet sekä muut tarjottavat tarjolle ja aseta fonduepata pöydän keskelle. Voit kattaa pöytään myös suola- ja pippurimyllyt. Jokainen seurueeseen kuuluva kypsentää omat liha- ja kasvispalansa fondueliemessä juuri niin kypsäksi kuin haluaa ja maustaa ne haluamallaan tavalla. Isäntäväen tehtävänä on huolehtia riittävien juomataukojen määrästä, joiden aikana innokkaan fonduedippailun seurauksena haalennut fondueliemi ehtii kuumentua uudelleen.


Lihaliemifondue

  • 5-6 dl erittäin vahvaa lihalientä (5 dl vettä + 0,5 dl häränlihafondia)
  • 1 dl punaviiniä
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • (1 tl sokeria)
  • reilusti mustapippuria
  • ripaus cayennepippuria
  • suolaa

Mittaa foudueliemen ainekset paksupohjaiseen kattilaan tai fonduepataan ja kuumenna seos liedellä kiehuvaksi. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa (tai laimenna vedellä, jos liemestä tulee makuusi liian jytyä). Itse suosin hyvin vahvanmakuista fonduelientä, jotta se antaa mukavasti makua siinä haudutettaviin liha- ja kasvispaloihin niiden lyhyen kypsentämisen aikana. Siirrä fondueliemi fonduepataan ja pidä se kuumana.


Öljyfondue

  • ~1 l rypsiöljyä

Kuumenna öljy liedellä paksupohjaisessa kattilassa tai fonduepadassa 180-asteiseksi. Öljy on sopivan kuumaa silloin, kun sinne tiputettu pieni leipäpala ruskistuu noin minuutissa. Siirrä kuumennettu öljy  fonduepataan ja pidä se kuumana.




Nälkäisen arkifondue


Fondue sopii siis hienosti illanviettoruoaksi ja rauhalliseen ateriointiin, sillä aikaa yksittäisten suupalojen kypsentämiseen ja seurusteluun kuluu helposti tuntitolkulla. Ystäväni ideoi hauskan lihaliemipohjaisen "pikafonduen" kiireisiä arki-iltoja varten, kun ruokaa pitää saada nopeasti ja helposti. Olen valmistanut tämmöisen arkifonduen nyt pariin otteeseen, ja homma kyllä toimii. Tämän fonduen valmistamiseen ei tarvita edes fonduepataa!

Valmistele arkifondue pilkkomalla jääkaapista löytyvät liha- ja kasvispalat ensin suupalan kokoisiksi paloiksi. Valmista lihaliemipohjainen fondueliemi kattilassa ja kuumenna se kiehuvaksi. Nosta pari kourallista pilkottuja kasviksia liemen joukkoon ja anna niiden hautua pari minuuttia. Lisää liemeen tämän jälkeen hieman lihapaloja ja jatka hauduttelua vielä noin minuutin ajan. Kerää sattumat tämän jälkeen reikäkauhalla tai siivilällä kattilasta ja nosta ne tarjoilulautaselle. Nauti annos heti fonduehaarukalla parin dippikastikkeen kera.


Reseptin alkuperä: Fondueliemeen olen ottanut perusreseptiikkaa fonduepadan mukana tulleesta vihkosesta. Nälkäisen arkifonduen ideasta saan kiittää ystävääni.

6 kommenttia:

  1. Oi ihanaa fondue on ihan parasta. Niinkuin kaikki missä saa itse tehdä ja ruokaluista tulee ennen kaikkea sosiaalinen tilanne :) Nam myös kuville!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Annis! Ruokailu on minustakin kyllä mukavinta hyvässä seurassa ja juuri näin, että ruokailijat pääsevät myös itse vähän näpertämään ruokapöydässä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään eniten juuri lihaliemifonduesta ja aineksia hankitaan aina sen verran "liikaa", että loput laitetaan pataan, kun kukaan ei enää jaksa syödä ja polttimen geeli saa palaa loppuun, siinä on seuraavaksi päiväksi lihakeiton pohja valmiina, lisätään vain juureksia ja mitä nyt kukin lihakeittoonsa haluaa. Tämän opimme saksalaisystäviltämme, heidän lihakeitossaan tosin oli vain lientä ja lihaa, ei muuta :D

    VastaaPoista
  4. Hei, tämähän olikin tosi hyvä vinkki, kiitos Campasimpukka. :)

    VastaaPoista
  5. Ahaa, löytyyhän sitä tosiaan ainakin yksi keittiövempele, jota minulla ei ole kaapissani, fonduepata. Ehkä kuitenkin olisi syytä harkita senkin hankintaa :), fondue -ruokailu on kivaa näpertämistä hyvässä seurassa.

    VastaaPoista
  6. :) Itsellänikin on noita keittiövempeleitä kertynyt kaappeihin mukavalla vauhdilla, pitäisi vielä muistaa käyttää niitä kaikkia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...