keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Gluteeniton siemenpuuro

Meidän taloudessa aamupuuronälän taltuttaa yleisimmin perinteinen kaurapuuro. Kuluneen alkuvuoden aikana olen kaurapuuron lisäksi intoutunut pariin otteeseen keittämään gluteenitonta siemenpuuroa, joka nimensä mukaisesti sisältää runsain mitoin erilaisia siemeniä ja niiden lisäksi kokonaisia hirssi- sekä tattarisuurimoita ja puolukoita. Puuro sisältääkin runsain määrin ravintokuitua, hivenaineita sekä terveellistä rasvaa. Myös puuron proteiinipitoisuus on korkea, sillä jo pelkästään hirssi- ja tattarisuurimot sisältävät tuoteselosteen mukaan 11 g proteiinia sataa suurimogrammaa kohden. Ravintosisältö on siis vähintäänkin kohdallaan.

Makunsa puolesta siemenpuuro maistuu minun suuhuni aivan kelvolta peruspuurolta. Puolisolleni "linnunsiemenpuuro" ei tosin uponnut lainkaan, makuja on siis monia. Puuron makua on kuitenkin heppo tuunata varioimalla puuron sisältämiä siemeniä oman maun mukaan ja lisäämällä puuron päälle vaikka itselle mieluisia marjoja. Alla olevassa ohjeessa puuron joukkoon on lisätty hieman sokeria, ja myös sen määrää voi luonnollisesti lisätä tai vähentää. Itselleni tämä puuro maistuisi varmasti myös täysin sokerittomana.

Valmistusaikansa suhteen tämä siemenpuuro ei todellakaan ole mitään pikapuuroa. Valmis puuro säilyy kuitenkin muutamia päiviä jääkaapissa ja sen voi myös pakastaa. Itse keitänkin puuroa kerralla kunnon kattilallisen ja jaan puurosatsin sitten pienempiin jääkaapissa ja pakasteessa säilytettäviin kerta-annoksiin. Näitä puuropaketteja onkin sitten kätevä kiikuttaa kiireisinä arkipäivinäkin vaikka töihin terveellisiksi aamu- ja välipaloiksi.


Ainekset (noin 2,5 litraa valmista puuroa)
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl kurpitsansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • ~2 l vettä
  • 1,5 dl kokonaisia hirssisuurimoita
  • 1,5 dl kokonaisia tattarisuurimoita
  • 0,5 dl sokeria
  • 1-1,5 tl suolaa
  • 4 dl puolukoita
  • (Pinnalle: marjoja pakastimesta)

Mittaa auringon-, kurpitsan-, seesamin- sekä pellavansiemenet kattilaan ja peitä ne kylmällä vedellä. Anna siementen liota yön yli.

Lisää (tai vähennä) kattilaan tarvittaessa vettä niin, että kattilassa olevan nesteen kokonaismäärä on noin 2 litraa. Huuhtele hirssi- ja tattarisuurimot huolellisesti pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää suurimot kattilaan yhdessä sokerin sekä suolan kanssa. Kuumenna seos kiehumispisteeseen ja anna puuron tämän jälkeen hautua hiljalleen kannen alla noin tunnin ajan. Sekoita puuroa välillä.

Lisää puolukat puuron joukkoon. Pakastetut puolukat kannattaa lisätä puuroon suoraan pakkasesta (ilman sulatusta), jolloin marjojen C-vitamiinipitoisuus kärsii vähiten. Kuumenna puuro takaisin kiehumispisteeseen ja jatka hauduttamista vielä vajaan tunnin ajan. Muista sekoittaa puuroa säännöllisin väliajoin, sillä puuro tahtoo erityisesti keittämisen loppuvaiheessa tarttua helposti kattilan pohjaan. Puuron koostumusta voi säädellä lisäämällä kattilaan tarvittaessa hieman vettä tai keittämällä nestettä pois ilman kantta hitusen kovemmalla lämmöllä välillä sekoitellen. Jääkaappiin säilöttävän puuron koostumus kannattaa kuitenkin jättää hieman tavallista löysemmäksi, sillä puuro jähmettyy jonkin verran säilyttämisen yhteydessä. Valmis puuro säilyy jääkaapissa 4-5 päivää ja puuron voi myös pakastaa.

Tarjoile puuro vaikka pakastepuolukoiden sekä -mustikoiden kera.


Eikä kulu kuin hetki, kun aamiaista pääsee jälleen nauttimaan oman pihan ulkoterassille. Ulos unohtuneet terassipöytä ja -tuoli toimivat sillä välin kätevinä indikaattoreina lumen määrälle.


Reseptin alkuperä: Sain ohjeen hyvältä ystävältäni, kiitos!

5 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä ja mahtavat ainekset puurossa.Minun puuroni on yleensä kauraraakapuuroa omenalla ja kanelilla,mutta välillä voisi laittaa siemeniäkin mukaan.

    VastaaPoista
  2. @Terhi: Tämä onkin vähän semmoista superpuuroa. ;)

    @Jael: Kiitos. Oih, omena ja kaneli on kyllä tosi kivat puuromausteet. En ole itse jostain syystä valmistanut paljon raakapuuroja, vaikka pidän niistä kyllä kovin. Pitääpä korjata tilanne...

    VastaaPoista
  3. "Perusraakapuuroja" tulee jonkun verran tehtyä, mutta tätä puuroa pitäisi ehkä kokeilla myös. Miehet taitaa olla pääsääntöisesti hiukan ennakoluuloisempia kaikkea nk. terveellisempää kohtaan, ainakin meillä. Jos teen tätä, saan taatusti mutustella koko puuron yksin :).

    VastaaPoista
  4. Minäkin saan syödä tämän puuron ihan rauhassa tosiaan itsekseni. Onneksi edes itselle maistuu. :) Hmm, pitäisiköhän jättää vaan mainitsematta, jos joku ruoka on terveellistä, uppoaisikohan silloin paremmin... ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...