sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Etikkasäilötyt pihlajanmarjat

Minulla on tähän syksyyn asti ollut suuri aukko sivistyksessä pihlajanmarjojen hyötykäyttöä koskien. Tämän vuoden punaisenaan notkuvat pihlajat saivat minut kuitenkin kiinnostumaan enemmän näistä marjoista, ja kun "Kulinaarimuruja"-blogiin ilmestyi jokin aika sitten etikkaan säilöttyjen pihlajanmarjojen ohje, päätin seurata esimerkkiä ja kokeilla näitä "pohjolan kapriksia". Ihan hyviä tuli, ja uskoisin näiden "kapristen" sopivan hyvin esimerkiksi riista- tai maksaruokien kaveriksi. Tulen jatkossa varmasti hydyntämään pihlajanmarjoja enemmän keittiössäni. Pienen googlettelun seurauksena opin pihlajanmarjojen olevan myös ravintoarvoltaan ihan loistava raaka-aine. Marjat sisältävät runsain mitoin C-vitamiinia, kuitua ja betakaroteenia, sekä lisäksi kaliumia, E-vitamiinia sekä flavonoideja. Nämä terveyspommit tahtovatkin jäädä hyödyntämättä lähinnä niiden sisältämien parkkiaineiden sekä sorbiinihapon aiheuttaman karvauden vuoksi, joka tosin pehmenee ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Nämä "yöpakkaset" voi hyvin myös aiheuttaa itse laittamalla kerätyt marjat muutamaksi tunniksi pakkaseen. Eri pihlajapuiden marjoissa on suuria makueroja, joten marjoja kannattaa maistella ennen poimimista.


Ainekset
  • 5 dl pihlajanmarjoja
Suolaliemi
  • 3 dl vettä
  • 2 rkl merisuolaa
Etikkaliemi
  • 2 dl vettä
  • 1 dl etikkaa (itse käytin valkoviinietikkaa)
  • 2 rkl sokeria
  • 1 laakerinlehti

Desinfioi yksi puolen litran tai pari pienempää lasipurkkia kuumentamalla niitä 100-asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan.

Perkaa ja huuhele pihlajanmarjat huolellisesti. Ryöppää marjoja keihuvassa vedessä noin parin minuutin ajan. Siivilöi pihlajanmarjat ja lusikoi ne purkkiin.

Valmista suolaliemi. Mittaa vesi ja suola kattilaan ja keitä, kunnes suola on liuennut veteen. Kaada liemi purkkiin marjojen päälle ja sulje kansi huolellisesti. Anna marjojen suolautua huoneenlämmössä 3 päivää.

Kaada suolaliemi pois purkista ja valmista etikkaliemi. Mittaa vesi, etikka sekä sokeri kattilaan ja anna kiehua, kunnes sokeri on sulanut. Kaama kuuma etikkaliemi pihlajanmarjapurkkiin, sujauta joukkoon laakerinlehti, sulje kansi ja anna liemen jäähtyä huoneenlämmössä. Siirrä jäähtynyt tölkki jääkaappiin ja anna pihlajanmarjojen maustua vähintään 3 päivää.


Reseptin alkuperä: Ohje on bongattu "Kulinaarimuruja"-blogista. Lisäsin kaiken varalta etikkaliemeen hieman enemmän sokeria alkuperäiseen reseptiin verrattuna.

10 kommenttia:

  1. Näitä täytyy tehdä vielä kun ehtii!
    Reseptin perusteella olisin kaivannut itsekin lisää sokeria alkuperäisohjeeseen :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaan sen verran kirpsakoita marjoja, että pieni lisämakeutus ei ollut pahitteeksi. Olisi kiva kokeilla myös jotain yrttejä, sitruunaa, ja/tai muita mausteita näihin.

    VastaaPoista
  3. Meillä Helga-papukaija rakastaa pihlajanmarjoja ja itsekin aina kovasti suunnittelen niiden maistamista, juurikin jonkinlaisen hyötykäytön kehittelyä varten. On vaan tuo kirpeys aina tökännyt viime hetkessä, itse kun en oikein tykkää mistään greipeistäkään sen kirpeyden takia. Nyt niitä näyttäää olevan paljon ja vielä tosi hyväkuntoisia, joten täytyy yrittää uskaltautua maistelemaan!

    VastaaPoista
  4. Jostain luin, että lintuja seuraamalla löytää ne makeimmat pihlajanmarjat, linnuilla kun on taipumusta popsia juuri ne ensimmäiseksi poskeensa. Ehkäpä Helga voisikin auttaa sinua löytämään sen parhaan puun lähiympäristöstäsi. ;) Minäkin olen nyt tänä syksynä ryhtynyt maistelemaan noita pihlajanmarjoja eri puista tuolla ulkona liikkuessani. Yleensä homma päätyy irvistelyyn, mutta onpa niitä miedommankin makuisia löytynyt.

    VastaaPoista
  5. Olen aiemminkin hyödyntänyt pihlajanmarjoja, mutten koskaan tämäntyyliseen säilöntään. Pihapihlajan marjoja olen tänä syksynä kerennyt hyödyntämään jo mm. marja-aroniamehuun, mutta kun marjoja on niin paljon tänä vuonna, niitä riittäisi hyvin tähänkin kokeiluun. Kuulostaa todellakin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista Celebration Treats 4U. Kävinkin aiemmin kurkkimassa blogiasi ja sieltä löytyi kyllä vakuuttava määrä noita marja-aroniareseptejä. Pihlajanmarjoja on puissa kyllä kiitettävästi tänä vuonna, piti itsekin tosiaan ryhtyä kokeilemaan niiden hyötykäyttöä.

    VastaaPoista
  7. Hieman vaikeaa kuvitella mille nuo maistuvat,kun muistissa on vielä pois syljetyt,hyi-sanalla saatellut pihlajanmarjat silloin joskus;D

    VastaaPoista
  8. Heh. :) Näihin keräämäni pihlajanmarjat olivat sitä vähemmän kirpeää sorttia, joten maku oli lähinnä etikkainen, ehkä lievästi puolukkamainen maku maistui noissa myös.

    VastaaPoista
  9. Kappas, en ollut kuullutkaan tällaisesta käyttötavasta pihlajanmarjoille. Aina sitä oppii uutta. :)

    VastaaPoista
  10. Näinpä, itsekin tosiaan hoksin tämän ihan vasta tuolta Kulinaarimurulasta. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...